Klubikäsikirja
1. Klubimme toiminta
1.1 Miksi olemme olemassa ?
Klubimme toiminta perustuu aikaisempien vuosien kokemuksiin ja vuosittain laadittaviin toimintasuunnitelmiin. Toimintamme tarkoituksena on palvella sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Aatteellinen tausta Lions-liikkeellä on palvelutoiminta, jota toteutamme osaltamme. Palvelutoiminnalla autamme apua tarvitsevia ja saamme siitä itsellemme iloa ja hyvän mielen.
1.2 Klubimme toiminta-alue
Toiminta-alueemme on Seinäjoen kaupungin alue, jossa toimimme yhteistyössä muiden alueella toimivien klubien kanssa.
1.3 Toimintamme kohteet
Toiminnassamme keskitymme ensisijaisesti nuorten ja ikääntyvien ihmisten palvelemiseen sekä auttamiseen.
2. Klubimme arvot
Toimintakaudella 2010 – 2011 suoritettiin arvokysely. Tämän kyselyn perusteella tärkeimmiksi arvoiksemme osoitettiin:
Yhdessä tekeminen
Palvelualttius
Paikallinen toiminta
Aktiivisuus
3. Klubimme tavoitteet
Edellä esitetyistä arvoista on johdettu päätavoitteemme.
Jäsenistön kokoaminen yhteisten paikallisten aktiviteettien ääreen:
· Kokouksilla
· Vierailuilla
· Ulkopuolisilla palveluaktiviteeteillä
· Ulkopuolisilla varainhankinta-aktiviteeteillä
4. Klubimme tapa toimia
Aktiivinen yhteinen toiminta tapahtuu:
· Osallistumalla kokouksiin ja vierailuihin
· Osallistumalla klubin omiin aktiviteetteihin
· Yhteistoiminnalla lohkon klubien kanssa
· Yhteistoiminnalla alueellisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa
5. Toiminnan tarkastus
Vaalikokouksessa huhtikuussa valitaan toiminnantarkastaja sekä hänelle varatoiminnantarkastaja vuosittain toimintakaudeksi.
6. Klubivirkailijat
Presidentti, sihteeri tai rahastonhoitaja voivat toimia tehtävässään myös useamman kauden peräjälkeen.
Toiminnassa huomioidaaan huumori ja toiminnan hauskuus. Lions-toiminta on harrastus ja harrastuksissa tulee viihtyä.
päivitetty 14.03.2013
Jorma Rasku
sihteeri 2012-2013

