2025

Ulkona kuin lumiukko 2025

 

"Ulkona kuin lumiukko" -tapahtuma järjestettiin sunnuntaina 2.3.2025 Luontotalo Käpälikössä Kyrkösjärven rannalla talvisessa ja osin lumisateisessa säässä. Kevään edetessä aimo harppauksin oli Seinäjoen kaupunki järjestänyt kolme kuormaa irtolunta tekojääradalta, jotta Lasten Leijonahiihtokisat pystyttiin järjestämään samaan aikaan kun tämä lapsiperheiden liikunnallinen talvirieha tarjosi monenlaisia muitakin riemuja kuten lumikenkäilyä, ritsa-ammuntaa, lumiukkojen veistelyä, vipu- ja potkukelkkakyytiä ym.

Lasten Leijonahiihtokisat, johon osallistui 119 lasta, oli saatu vain 100 Lasten Leijonahiihto -mitalia, joten keskenhän ne loppuivat. Asia kuitenkin sovittiin siten, että puuttuvat mitalit sai noutaa Luontotalo Käpäliköstä seuravalla viikolla. Näin kukaan ei pettynyt saamatta jääneeseen useimmille ensimmäiseen nauhassa kannettavaan palkintoon. Lasten riemu ja vanhempien ja isovanhempien kannustavat sanat ja ylpeät ilmeet kertoivat, että hiihto on suomalaisten ykköstalvilaji.

Nuorimpien osanottajien ollessa vasta kaksi vuotiaita, oli vanhemmilla täysi työ pysyä pienten hiihtäjien perässä ladun varrella. Varsinkin kun osalle ei riittänyt yksi lenkki vaan moni hiihti reitin useaan kertaan. Maaliintulo oli myös opeteltu etukäteen ilmeisesti televisiosta. Niin hienoja olivat heittäytymiset.

Lakeuden Elämysliikunta oli hankkinut suksia, sauvoja ja monoja, joten vaikka ei itsellä ollut tarvikkeita mukana, sai niitä lainata vapaasti.

Tapahtuma "Ulkona kuin lumiukko" tarjosi mahdollisuuden viettää aikaa ulkona perheen ja ystävien kanssa. Siriuksessa oli myynnissä vohluja ja kuumaa mehua, kahvia ja makkaroita oli myös saatavilla.